Booker T&The MG's: Green onions
J, joka pyysi minua
viime viikolla kotiinsa illalliselle, kutsui minut nyt kaupunkiin
syömään. Olin kieltäytynyt vedoten ystäviin, jotka tulevat teelle
kylään, mikä olikin totta, paitsi että he eivät sitten lopulta
päässeetkään. Kuitenkin oli ihan mukava hyväksyä kutsu (ensin
keskustelin tästä AK:n kanssa, sillä kyseessä on hänen poikakaverinsa
kaveri), vaikka "illallinen" vaikuttikin jotenkin pelottavan
juhlalliselta. Myös kaikki siistit, mutta ei liian juhlavat vaatteeni
olivat tupakanhajuisina myttyinä lattialla keikkojen jäljiltä; en
omista paljoakaan vaatteita vaan tuhlaan vähät rahani musiikkiin,
leffoihin ja baariin. Löysin jotain suunnilleen sopivaa, kuuntelin
hengenvahvistuspiisiksi Booker T& The MG's:n "Green onions"in (yksi
kaikkien aikojen top 10 piiseistäni: helevetin hieno sävelmä ja
tunnelma) ja menin pankkiautomaatille: ja voi perse, tililläni ei ollut
katetta 20e:n nostamiseen! Tämä on todella häpeällistä, koska isä antoi
juuri tällä viikolla yhteensä 70e, josta n.24e meni junalippuihin. Nyt
tililläni oli 14,45. Mihin hittoon olin tuhlannut 30e?? No juomiin
tietenkin. Rukoilin mielessäni, että ravintolassa käy Visa E, tai
muuten joudun selittelemään nolona, jos J ei automaattisesti maksakaan
laskua molempien puolesta. Yleensä en kyllä oleta, että mies maksaa
laskun, sen verran feministiä minussa on.
Saavuin ravintolaan
ja suureksi onneksi siinä oli Visa E:n tunnus
ovessa.Ravintola oli tyylikäs ja asiakaskunta noin kolmikymppistä.
Meiltä kysyttiin, että olemmeko varanneet pöydän: tämä on varmaan
tasokkain paikka, jossa olen syönyt:D. Yleensä käyn vain pizzapaikoissa
tms. Keskustelu käynnistyi vähän kangerrellen, yritin välttää
ilmeisempiä keskustelun aiheita sillä todennäköisesti olen kysynyt
niitä jo aiemmin, mutta hermostukseltani en muistanut(päässäni pyöri
kaikenlaisia skenaarioita: mitä jos Visa E:ni jumittaa täällä? Mitä jos
se olikin vain 4,45? Mitä jos J:n lompakko unohtui kotiin ja ja hän
pyytää minua maksamaan? Samalla muistin Walter de Campilta
City-lehdessä kysytyn kysymyksen että mitä oikeasti tapahtuu, jos ei
ravintolassa ole varaa maksaa. Vastaus: poliisit kutsutaan
paikalle).Kuitenkin meillä oli mielestäni ihan mukavaa, ja olin
huomattavan ilahtunut, kun hän kertoi, että on soittanut bändissä, joka
bändikisan voitettuaan lämmitteli erästä Suomen mittakaavassa hyvinkin
menestynyttä bändiä(todella pinnallista, myönnän...mutta kai se on
universaali totuus, että mies, joka soittaa/on soittanut bändissä, on
jotenkin hohdokas nuorten naisten mielestä, vaikka se bändi sitten
olisikin vaikkapa U2:n piiseistä reggaeversioita tekevä pumppu, jonka
solistin nimi on Sika-Lärde. Onneksi nyt sentään oli kyse oli
"melankolista rokkia" soittaneesta yhtyeestä). Bongasin Hannu Virran,
tällä kertaa ilman tavaramerkki-irvistystään. Halusin saada
tietää kohtaloni maksun kanssa (nöyryytys vai pääsinkö kuin koira
veräjästä) joten myönnyin J:n ehdotukseen mennä johonkin
rauhallisempaan paikkaan. Onnekseni hän kaivoi kortin nopeasti ja
kiitin kauniisti. Suuntasimme läheiseen baariin, jossa ei käynyt Visa
E, mikä oli harmittavaista, koska olisin halunnut vähintään tarjota
juoman kiitokseksi illallisesta. Kaljat juotuamme sanoinkin, että
haluan paikkaan, jossa käy Visa E, jotta voin tarjota(mutisin jotain
käteispuutteesta) ja harhailtuamme päädyimme erääseen paikkaan, jossa
joimme tarjoamani kahvit(hän oli autolla, olin ilahtunut että hän ottaa
vakavissaan sen, ettei alkoholia juoda jos ajetaan, edes niin, että
varmaan oikeasti sallitut promillet olisivat alittuneet toisenkin
kaljan jälkeen; itse olen aina nollalinjalla ajaessani). Keskustelu oli
vähän vaimentunut ja emme olleet paikassa pitkään, ja yritin
huomaamatta vilkuilla kelloa, koska muistin, että musiikkilehdistössä
hypetetty Regina oli keikalla klo 22 alkaen. Erosimme hyvissä
merkeissä, ja olin oikeasti sitä mieltä, että olisi kiva tavata
uudestaan (toisin kuin erään M:n tapauksessa aiemmin syksyllä,
jossa olin liian raukka sanomaan suoraan , että en oikeasti
ole kiinnostunut. Tämä johti n. 4:een tapaamiseen, joista 2-3:ssa
pyörittelin mielessäni sopivaa torjuvaa repliikkiä, joka ei loukkaisi
häntä. Lopulta sanoin sen ja sydäntäni särki kun hän sanoi että olisi
ollut kiinnostunut; sen jälkeisenä yönä näin ehkä elämäni hirveintä
painajaista, joka tosin oli tappavasta viruksesta. Mutta taustalla
oleva tunnekuohu varmaan vaikutti). Mutta siis en näe mahdottomana
tulevaisuutta J:n kanssa, jos vain häntä kiinnostaa. En kuitenkaan
kutsunut häntä keikalle kanssani, lähinnä käteispulani takia.
Ehdin keikkapaikalle n.22.20. Sisään maksoi 3e, narikka 1e(joka
ei kyllä ollut pakollinen mutta villakangastakkiin tupakan haju olisi
tarttunut saletisti, joten päätin säästää itseni mielenharmilta), joten
jäljelle jäi 2e. Olin positiivisesti yllättynyt, että sain kaivettua
näinkin paljon käteistä kasaan, tässä suhteessa eurot ovat mainioita.
Onneksi oli vielä häppäri ja 1,80:lla sai kaljan. Bändi oli aloittanut
jo 22:lta, mutta se ei niin paljon haitannut, sillä kuulin heitä
kuitenkin n. 40min. Bändi vaikuttikin kiinnostavalta, vaikka yleensä en
kyllä kuuntele naislaulajia/bändejä, joissa on naissolisti
(rocktähtihaaveissanikin olen vain loistava
piisinkirjoittaja-kitaristi, jonka kappaleita hieno, mutta silti hieman
karismassa jälkeeni jäävä mies laulaa; aikuisella iällä,hurjan
menestyksekkään bändini hajotettuani 34-vuotiaana jottemme muunnu
dinosauriksiksi, teen hienoja 60-lukuhenkisiä akustisia kappaleita,
jotka tulkitsen levyllä nimeltä 60 Second Bliss(huomaa viittaus
60-lukuun),jotka nostavat minulta lopulta legendojen joukkoon).Lisäksi
Reginan laulajan ääni muistutti minua vahvasti kaverini I:n
äänestä(hänellä on oma bändi), mikä oli hieman häiritsevään. Ääni oli
kuitenkin erikoinen kontrasti kosketinpohjaiselle synaäänimaailmalle,
ja voin hyvinkin ostaa bändin levyn. Törmäsin entiseen (naispuoliseen)
lukiotuttuuni P:hen, joka kyllä enemmänkin oli ystäväni L:n kaveri, ja
vaihdoimme kuulumisia. Muistan hänet eniten siitä, että kun lukiossa
kysyttyäni miks hän ajeli hiuksensa kaljuksi, hän sanoi, ettei se ole
kalju, vaan lyhyt kampaus. Mielestäni lause on aina ollut jotenkin
huvittava. Olen huomioinut, että keikoilla törmää aina ainakin kolmeen
entiseen lukiolaiseen naamatuttuun (= tunnistan heidät mutta
todennäköisesti he eivät kyllä muista minua), ja P oli yksi kolmikosta,
yksi oli luonnollisesti viime kirjoituksessa mainittu V, jonka kanssa
kävelimme ohitse, mutta taas tutun välinpitämättömästi, vaikka kyllä
yritin jotain puolihuomaamattoman hymyn tapaista.
En
oikeastaan olisi halunnut lähteä vielä kotiin, mutta minulle ei ollut
rahaa eikä varsinaista seuraa, vaikka P sanoikin, että voin liittyä
hänen ja hänen ystäviensä seuraa; en kyllä kahden kaljan voimalla
uskaltanut, liittyen huonoon itsetuntooni (hän varmasti sanoi sen vain
kohteliaisuudesta), tuohon olisi vaadittu noin viis kaljaa. Siispä
menin kotiin miettien rahatilannettani. Minulla on rahaa tilillä n.10e,
ja tuki tulee kai seuraavan viikon perjantaina(4.pvä osuu
viikonloppuun), mutta maanantaina pitäisi maksaa erään opiskelijajutun,
johon haluaisin osallistua, maksu. Tarkistin netistä, että maksu olikin
10e eikä 12e. Jes! Periatteessa olen omillani, sillä kaappini ovat
täynnä kuiva-aineitä, joista voin vääntää ruokaa viikoksi.
Maanantaina pitää mennä pankkiin nostamaan vain rahat. Mutta
sunnuntaina ne kaverit tulevat teelle, ja jotain pitäisi tarjota.
Keksin nerokkaan ratkaisun: juon kaljavarastojani tyhjäksi joten tyhjät
pullot-kokoelmani kasvaa sen suuruiseksi, että saan ostettua jotain
tarjottavaa. Niinpä juonkin tässä yksin kaljaa ja hölötön aivan liian
laveasti illastani. Pitänee kai lopettaa, kuittaus ja hep.
lauantai, 26. marraskuu 2005
Kommentit