Booker T&The MG's: Green onions

J, joka pyysi minua viime viikolla kotiinsa illalliselle, kutsui minut nyt kaupunkiin syömään. Olin kieltäytynyt vedoten ystäviin, jotka tulevat teelle kylään, mikä olikin totta, paitsi että he eivät sitten lopulta päässeetkään. Kuitenkin oli ihan mukava hyväksyä kutsu (ensin keskustelin tästä AK:n kanssa, sillä kyseessä on hänen poikakaverinsa kaveri), vaikka "illallinen" vaikuttikin jotenkin pelottavan juhlalliselta. Myös kaikki siistit, mutta ei liian juhlavat vaatteeni olivat tupakanhajuisina myttyinä lattialla keikkojen jäljiltä; en omista paljoakaan vaatteita vaan tuhlaan vähät rahani musiikkiin, leffoihin ja baariin. Löysin jotain suunnilleen sopivaa, kuuntelin hengenvahvistuspiisiksi Booker T& The MG's:n "Green onions"in (yksi kaikkien aikojen top 10 piiseistäni: helevetin hieno sävelmä ja tunnelma) ja menin pankkiautomaatille: ja voi perse, tililläni ei ollut katetta 20e:n nostamiseen! Tämä on todella häpeällistä, koska isä antoi juuri tällä viikolla yhteensä 70e, josta n.24e meni junalippuihin. Nyt tililläni oli 14,45. Mihin hittoon olin tuhlannut 30e?? No juomiin tietenkin. Rukoilin mielessäni, että ravintolassa käy Visa E, tai muuten joudun selittelemään nolona, jos J ei automaattisesti maksakaan laskua molempien puolesta. Yleensä en kyllä oleta, että mies maksaa laskun, sen verran feministiä minussa on.

Saavuin ravintolaan ja suureksi onneksi  siinä oli  Visa E:n  tunnus ovessa.Ravintola oli tyylikäs ja asiakaskunta noin kolmikymppistä. Meiltä kysyttiin, että olemmeko varanneet pöydän: tämä on varmaan tasokkain paikka, jossa olen syönyt:D. Yleensä käyn vain pizzapaikoissa tms. Keskustelu käynnistyi vähän kangerrellen, yritin välttää ilmeisempiä keskustelun aiheita sillä todennäköisesti olen kysynyt niitä jo aiemmin, mutta hermostukseltani en muistanut(päässäni pyöri kaikenlaisia skenaarioita: mitä jos Visa E:ni jumittaa täällä? Mitä jos se olikin vain 4,45? Mitä jos J:n lompakko unohtui kotiin ja ja hän pyytää minua maksamaan? Samalla muistin Walter de Campilta City-lehdessä kysytyn kysymyksen että mitä oikeasti tapahtuu, jos ei ravintolassa ole varaa maksaa. Vastaus: poliisit kutsutaan paikalle).Kuitenkin meillä oli mielestäni ihan mukavaa, ja olin huomattavan ilahtunut, kun hän kertoi, että on soittanut bändissä, joka bändikisan voitettuaan lämmitteli erästä Suomen mittakaavassa hyvinkin menestynyttä bändiä(todella pinnallista, myönnän...mutta kai se on universaali totuus, että mies, joka soittaa/on soittanut bändissä, on jotenkin hohdokas nuorten naisten mielestä, vaikka se bändi sitten olisikin vaikkapa U2:n piiseistä reggaeversioita tekevä pumppu, jonka solistin nimi on Sika-Lärde. Onneksi nyt sentään oli kyse oli "melankolista rokkia" soittaneesta yhtyeestä). Bongasin Hannu Virran, tällä kertaa ilman tavaramerkki-irvistystään.  Halusin saada  tietää kohtaloni maksun kanssa (nöyryytys  vai pääsinkö kuin koira veräjästä) joten myönnyin J:n ehdotukseen mennä johonkin rauhallisempaan paikkaan. Onnekseni hän kaivoi kortin nopeasti ja kiitin kauniisti. Suuntasimme läheiseen baariin, jossa ei käynyt Visa E, mikä oli harmittavaista, koska olisin halunnut vähintään tarjota juoman kiitokseksi illallisesta. Kaljat juotuamme sanoinkin, että haluan paikkaan, jossa käy Visa E, jotta voin tarjota(mutisin jotain käteispuutteesta) ja harhailtuamme päädyimme erääseen paikkaan, jossa joimme tarjoamani kahvit(hän oli autolla, olin ilahtunut että hän ottaa vakavissaan sen, ettei alkoholia juoda jos ajetaan, edes niin, että varmaan oikeasti sallitut promillet olisivat alittuneet toisenkin kaljan jälkeen; itse olen aina nollalinjalla ajaessani). Keskustelu oli vähän vaimentunut ja emme olleet paikassa pitkään, ja yritin huomaamatta vilkuilla kelloa, koska muistin, että musiikkilehdistössä hypetetty Regina oli keikalla klo 22 alkaen. Erosimme hyvissä merkeissä, ja olin oikeasti sitä mieltä, että olisi kiva tavata uudestaan (toisin kuin erään M:n  tapauksessa aiemmin syksyllä, jossa olin liian  raukka sanomaan suoraan , että  en oikeasti ole kiinnostunut. Tämä johti n. 4:een tapaamiseen, joista 2-3:ssa pyörittelin mielessäni sopivaa torjuvaa repliikkiä, joka ei loukkaisi häntä. Lopulta sanoin sen ja sydäntäni särki kun hän sanoi että olisi ollut kiinnostunut; sen jälkeisenä yönä näin ehkä elämäni hirveintä painajaista, joka tosin oli tappavasta viruksesta. Mutta taustalla oleva tunnekuohu varmaan vaikutti). Mutta siis en näe mahdottomana tulevaisuutta J:n kanssa, jos vain häntä kiinnostaa. En kuitenkaan kutsunut häntä keikalle kanssani, lähinnä käteispulani takia.

Ehdin keikkapaikalle n.22.20. Sisään maksoi  3e, narikka 1e(joka ei kyllä ollut pakollinen mutta villakangastakkiin tupakan haju olisi tarttunut saletisti, joten päätin säästää itseni mielenharmilta), joten jäljelle jäi 2e. Olin positiivisesti yllättynyt, että sain kaivettua näinkin paljon käteistä kasaan, tässä suhteessa eurot ovat mainioita. Onneksi oli vielä häppäri ja 1,80:lla sai kaljan. Bändi oli aloittanut jo 22:lta, mutta se ei niin paljon haitannut, sillä kuulin heitä kuitenkin n. 40min. Bändi vaikuttikin kiinnostavalta, vaikka yleensä en kyllä kuuntele naislaulajia/bändejä, joissa on naissolisti (rocktähtihaaveissanikin olen vain loistava piisinkirjoittaja-kitaristi, jonka kappaleita hieno, mutta silti hieman karismassa jälkeeni jäävä mies laulaa; aikuisella iällä,hurjan menestyksekkään bändini hajotettuani 34-vuotiaana jottemme muunnu dinosauriksiksi, teen hienoja 60-lukuhenkisiä akustisia kappaleita, jotka tulkitsen  levyllä nimeltä 60 Second Bliss(huomaa viittaus 60-lukuun),jotka nostavat minulta lopulta legendojen joukkoon).Lisäksi Reginan laulajan ääni muistutti minua  vahvasti kaverini I:n äänestä(hänellä on oma bändi), mikä oli hieman häiritsevään. Ääni oli kuitenkin erikoinen kontrasti kosketinpohjaiselle synaäänimaailmalle, ja voin hyvinkin ostaa bändin levyn. Törmäsin entiseen (naispuoliseen) lukiotuttuuni P:hen, joka kyllä enemmänkin oli ystäväni L:n kaveri, ja vaihdoimme kuulumisia. Muistan hänet eniten siitä, että kun lukiossa kysyttyäni miks hän ajeli hiuksensa kaljuksi, hän sanoi, ettei se ole kalju, vaan lyhyt kampaus. Mielestäni lause on aina ollut jotenkin huvittava. Olen huomioinut, että keikoilla törmää aina ainakin kolmeen entiseen lukiolaiseen naamatuttuun (= tunnistan heidät mutta todennäköisesti he eivät kyllä muista minua), ja P oli yksi kolmikosta, yksi oli luonnollisesti viime kirjoituksessa mainittu V, jonka kanssa kävelimme ohitse, mutta taas tutun välinpitämättömästi, vaikka kyllä yritin jotain puolihuomaamattoman hymyn tapaista.

En oikeastaan olisi halunnut lähteä vielä kotiin, mutta minulle ei ollut rahaa eikä varsinaista seuraa, vaikka P sanoikin, että voin liittyä hänen ja hänen ystäviensä seuraa; en kyllä kahden kaljan voimalla uskaltanut, liittyen huonoon itsetuntooni (hän varmasti sanoi sen vain kohteliaisuudesta), tuohon olisi vaadittu noin viis kaljaa. Siispä menin kotiin miettien rahatilannettani. Minulla on rahaa tilillä n.10e, ja tuki tulee kai seuraavan viikon perjantaina(4.pvä osuu viikonloppuun), mutta maanantaina pitäisi maksaa erään opiskelijajutun, johon haluaisin osallistua, maksu. Tarkistin netistä, että maksu olikin 10e eikä 12e. Jes! Periatteessa olen omillani, sillä kaappini ovat täynnä kuiva-aineitä, joista voin vääntää ruokaa viikoksi.  Maanantaina pitää mennä pankkiin nostamaan vain rahat. Mutta sunnuntaina ne kaverit tulevat teelle, ja jotain pitäisi tarjota. Keksin nerokkaan ratkaisun: juon kaljavarastojani tyhjäksi joten tyhjät pullot-kokoelmani kasvaa sen suuruiseksi, että saan ostettua jotain tarjottavaa. Niinpä juonkin tässä yksin kaljaa ja hölötön aivan liian laveasti illastani. Pitänee kai lopettaa, kuittaus ja hep.