Pink Floyd: Time

Uusi vuosi sitten tuli.  Tunnen itseni kauheaksi  vanhukseksi  kun voivottelen, kuinka nopeasti  aika kuluu, mutta  oikeasti, 2006!  Mielestäni 1996 oli  selkeästi  jo 90-lukua 80-lukuun nähden, mutta 2006 on vain silmänräpäys 90-luvusta. Itse asiassa tuo auttaa ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka jumittuvat oman nuoruutensa vuosikymmeneen, koska se ei varmaan tietyssä mielessä koskaan loppunut heille. Siksi siis näemme vielä takatukkia ja puudelipermanentteja ja pillifarkkuja. Tai no, pillifarkuthan tulivat takaisin tässä jokin aika sitten, mutta jos ne näkee 36-vuotiaan perheenäidin päällä, kukaan ei erehdy luulemaan sitä muotitietoisuudeksi. Mutta siis, uuden vuoden viettoni meni hyvin rauhallisissa merkeissä, olin R:n luona, jossa oli muutamia ihmisiä ja pelasimme lautapelejä ja miespuoliset henkilöt leikkivät digitaalisilla järjestelmäkameroillaan yhtä innokkaasti kun 15 vuotta sitten He-maneillään. En edes voinut humaltua, koska muutkaan eivät juoneet paljoa. Seuraavana päivänä menin taas R:n luokse kun hän kutsui minut, ja vedimme sipsejä, popcornia ja Hese-ruokaa ähkymispisteeseen asti ja katsoimme nauhalta noin 15. kerran Ylpeys ja Ennakkoluulo -minisarjan. Katsoimme myös Team American, jossa oli muutamia hyviä sivalluksia.

Päätin korjata tämän pitkään jatkuneen jos ei nyt selvänä pysymisen, niin ainakin kohtuullisesti juomisen -aikakauden, kun AK:lta tuli viesti, että voisi tehdä jotakin. Ehdotin, että vetäisimme perseet ja operaatio KeskiviikkoKännit sai alkunsa. AK tuli meille ja aloittelimme ja pelasimme Hold 'Emiä(vihdoin!ostin chippejä viime opintotuen tultua). Hävisin, kun humalan noustessa päähäni aloin tehdä kaikkia riskiliikkeitä, jotka kyllä tiesin vääriksi mutta toivoin, että pystyn tuurilla "out-draw" hänet.  Mutta oli hauskaa. Kellon lähestyessä yhtätoista päätimme lähteä. Tätä ennen 1)olin juonut 15%:n 70cl:n Green Cat pullon(ällöä, mutta ilmaiseksi saatu) ja pari olutta 2)oksentanut roskikseen 3) soittanut "sairaan hyviä piisejä" järjettömällä volyymillä naapureiden iloksi 4)meikannut itseni sellaisella "löysin äitini meikkipussin" -tyylillä, onneksi kuitenkin neutraaleilla väreillä, joten pimeässä baarissa sitä ei huomannut..kai. Kuitenkin, olimme katsoneet netistä, että baariin oli ilmainen sisäänpääsy. Selvisi myös, että baarissa oli Matti Nykänen-elokuvaan liittyen jotain, mikä kyllä ilmeni lähinnä muutamana vilauksena Markus Selinistä. 80-luku puolen Dj oli aika ärsyttävä: menin pyytämään Madden Like a prayeria tai La isla bonitaa ja se vain katseli sellaisella whatever-tyylillä. Mutta soitti silti Like a prayerin! Tästä innostuneena päätimme kokeilla onneamme ja pyytää yhden suosikkikännipiisimme, OMD:n Enola gayn, mutta Dj väitti ettei edes tunne piisiä (oikeasti, mistä noi seduloitten yms. Dj:t revitään, kun itsellänikin on laajempi tietämys 80- ja 90- luvun pophiteistä. Yksi piisi, jota pyydämme usein on ehkäpä kaikkien aikojen suosikkipiisini, Air-yhtyeen Sexy boy. Ymmärrän, että ei ehkä paras baaripiisi, koska midtempo, eikä niin tuttu, mutta kun olen törmännyt lukemattomiin Dj:n, jotka eivät edes tunnista Airia! Täysin käsittämätöntä "musiikkialan ammattilaisilta". Eikä kyse voi olla edes väärin kuulemisesta, koska kirjoitan toiveeni aina kännykän ruudulle. Tähän varautuneena itse asiassa otin Airin levyn mukaan, mutta "normaalipuolen" Dj väitti ettei saa soittaa asiakkaitten levyjä. Aargh. Yhdessä baarissa sentään sain vapaalippuja "hyvän musiikkimakuni" takia, mutta se Dj väitti että "tämä yleisö ei tajua sitä piisiä" eikä siten voi soittaa. Mikä kyllä voi pitää paikkansakin.). Kuitenkin, kun tulimme takaisin jonkun tunnin, puolentoista jälkeen 80-luku puolelle, Dj alkoi  sattumalta soittamaan Enola gayta..olimme tietysti ihan innoissamme ja hypimme hulluna piisin.
Iltaan kuului normaalin baari-illan tapaan avautumista ja angstausta kummaltakin, jota ei nyt liene parasta kirjoittaa tähän. Poltin järjettömän määrän tupakkaa, miltei ketjussa ja onnistuin muutaman kerran polttamaan itseäni, ja myöskin polttamaan reiän, kuten kotona huomasin, minua uskollisesti seiskaluokalta asti palvelleeseen hameeseeni (heh, se on trikookangasta  ja siten vielä mahdun siihen).  Emme  edes  tajunneet, että  oli  valomerkin aika,  ja erinäiset portsarit tulivat  heittämään meitä ulos oville päin. Narikassa törmäsimme tuttuihin naamoihin: Jasper Pääkköseen ja Peter Franzeniin. Peter Franzen oli yllättävän lyhyen oloinen, tai sitten silmäni tekivät tepposia. Ilmeisesti Matti-elokuvaan liittyen siellä oli todella jotain menossa, mutta varmaan jollain yksityispuolella. Aamulla kiittelimme, ettemme menneet sönköttämään  mitään heille: se olisi ollut todella noloa. AK tuli luokseni yöksi (sitä ennen luonnollisesti haimme baari-iltaruokaa, pizzaa). Aamulla hän oli heikommassa hapessa kuin minä, ja kaivoin päänsärkylääkettä hänelle.Ei taaskaan krapulaa! Hengasimme meillä ja kuuntelimme piisejä yms. Ihan mukava baarireissu oli.