My Chemical Romance: You know what they do to guys like us in prison

Hmm, olen onnistunut kehittämään skitsofreenisen suhteen tuohon bändiin. Kaikki oikeastaan alkoi kun näin Gerard Wayn (laulajan) naaman, joka onnistui ärsyttämään minua suunnattomasti...kunnes huomasin kehittäneeni 15-vuotiaalle teinitytölle tyypillisen ihastuksen häneen, tai no, hänen ulkonäköönsä. En varmaan vieläkään ole lukenut edes yhtään hänen haastatteluaan. Oikeasti olen vasta tällä viikolla kuunnellut itse bändiä(kirjastossa joku ilkeä ihminen ei palauttanut levyä vaikka se oli myöhässä..minähän en koskaan tee niin..). Itse asiassa ensin kuuntelin yhden piisin joltain kokoelmalta, ja tykästyin siihen suunnattomasti (Thank you for your venom), vaikka itse asiassa en olisi halunnut. Outoa, eikö? Koska se olisi antanut oikean syyn diggailla herraa, eikä vain hänen Miss Suomi -kandinaatteja kauniinpaa naamaansa. Kuitenkin, odotukset olivat korkealla kun lainasin heidän uudemman, läpimurtolevynsä..ja petyin. Varsinkin piisit, jotka netistä olin selvittänyt isoiksi hiteiksi, olivat vain tylsiä [I'm not okay(I promise), The ghost of you], paitsi Helena, joka on levyn huippukohti ja todella hyvä kappale (musiikkivideokin on tyylillisesti helvetin hieno). Levyllä on liian monta minun korvaani täyteraitaa, ja pahimmillaan bändi kuulostaa Good Charlotte-henkiseltä punk-popilta (gasp! mielestäni tuo voi olla suurimpia loukkauksia, mitä bändiin voi kohdistaa- vertaaminen Good Charlotteen). Kuitenkin levyllä on muutama loistopiisi, juuri nuo mitkä jo mainitsin hyvinä. Ja sitten tuo päivän piisiksi päässyt raita. Oikeastaan ei ole mitenkään reilua  kuitenkaan samaistaa  Good Charlotteen bändiä, joka on väsäänyt tuon piisin- ei sen takia, että se olisi mikään musiikillinen vallankumous, vaan piisin sanoista, jo itse otsikosta huokuvasta keskisormesta valkoiselle amerikkalaiselle keskiluokalla- vaikka piisi on huuumoripohjalta sanoitettu, tietysti. Eli bändin tekemisissä kyllä välkkyy mielestäni  todellisen taidon väläyksiä, vaikka välillä ne hukkuvatkin juuri tuollaiseen punk-pop-puuroon, jota vihaan.
 
Minulle on informoitu, että MCR on nyt sitten sitä emoa(vaikka siihenkin moni esitti vastalauseita). Oikeasti, väitän seuraavani musiikkimaailmaa varmasti keskivertoihmistä enemmän, mutta minulta kesti huomattavan kauan edes tiedostaa koko ilmiö emo ja sen asema jonain Amerikan rockin  uutena (valtavirta)trendinä (syytän vasta lähikuukausina lakannutta netitöntä tilaani). En vieläkään voi väittää, että olisin täysin sisäistänyt ilmiön, ja että osaisin bändiä kuullessani sanoa sen emoksi..erikoista koko emossa on, että kaikkialla, missä netissä liikkuu, tunnutaan vihaavan koko ilmiötä..ja silti se on tavattoman suosittua. Yksi osa ilmiötä tuntuu olevan myös "emo boys kissing boys"- ja se, että (nuoret) naiset kokevat tämän "OMG totally hott". Siispä päivän piisini sopii tähänkin teemaan..itse asiassa juuri emo-bändeihin liittyen,paljon juuri MCR:een, ja muutenkin, olen alkanut törmäämään netissä suureen määrään slash fictionia. Ilmiönä se on minusta todella kiinnostava, varsinkin kun kirjoittajat tuntuvat olevan juuri nuoria naisia. Alun perin heräsin koko ilmiöön Harry Potterin kautta- Harry ja Draco Malfoy ovat varmasti netin suosituin pari. Kai se on jonkinlaista voyerismiä naisille. Täytyy myöntää, että siinä on jotain kiehtovaa, kun kaksi hyvännäköistä kajalein varustettua miesrokkaria suutelee.

Mites arjessa? Olin perjantaina J:n kanssa hänen ystävänsä synttäreissä. Tämä toimi ilmeisesti jonkinlaisena epävirallisena esittelynä, vaikka asiaa ei sanottu ääneen. Itse asiassa ihmiset vähän hymistelivät, kun illan "isännän" puhelin soi ja hän luetteli keitä paikalla on soittajalle. Hän sanoi nimeni ja (vastauksena ilmeiseen kuka se on?-kysymykseen) luokitteli minut "J:n ystävättäreksi". Hmm, alkaa oikeasti vaikuttaa siltä, että olen "ajautunut" suhteeseen. Ajatuksena on jotenkin pelottava. Angstasin juuri T:lle irkissä, kun en tiedä olenko oikeasti valmis- ihan siitäkin syystä, että olen tottunut olemaan yksin, itsekäs ja muista piittaamaton. Vaikka sinänsä olenkin aika seurallinen, haluan jotenkin pitää kiinni siitä, että halutessani voin mennä kotiini enkä ole velvollinen ketään kohtaan. J tuli luokseni yöksi, (koska hän asuu toisella paikkakunnalla jne), ja vaikka meillä oli mukavaa, aamulla oli jo hiukan semmoinen "haluaisin jo olla yksin olo". Mutta pidän kyllä hänestä todella paljon, ja varmasti haluan nähdä häntä, mutta en tiedä, kuinka paljon haluaisin sitoutua. Hmm, pystyinpä taas angstaamaan tuollaisestakin asiasta jaaritellen.