Disco Ensemble: We might fall apart

Viikko meni jotenkin huristen ohi, kun ei ollut paljon tunteja yliopistolla ja niistä vähäistäkin onnistuin  joko myöhästymään tai lintsaamaan hyvän siivun. En tiedä mikä minua vaivaa, en vaan saa itseäni niskasta kiinni ja normaaliin opiskelurytmiin. Joulukuussakin nauroin tulleeni vihdoin kunnon opiskelijaksi, kun ensimmäistä kertaa missasin tentin, kun en vain jaksanut lukea ja aihe oli älyttömän tylsä.

Olin keskiviikkona gynekologilla, mikä oli hyvin vaivaannuttavaa. Minusta ei kyllä koskaan tule sellaista henkilöä, joka pystyy rentona vitsailemaan gynekologinsa kanssa. Kaiken lisäksi lääkäri löysi jonkun poikkeaman, joka voi olla jotain tai sitten ei, joten joudun menemään sinne vielä uudestaan muutaman kuukauden päästä. Keskiviikkona myös J tuli käymään luonani, ja pelasimme pokeria. Oli tietysti hiukan epäreilua, ettei hän ollut pelannut Hold 'Emiä aiemmin, mutta kyllä hän sai pian juonesta kiinni ja peli oli tasaista. Tänään näemme taas, menemme varmaan katsomaan Matti Nykänen-elokuvan! Kyllä, olen päättänyt, että se elokuva on nähtävä.

Perjantaina menimme AV:n ja hänen poikaystävänsä TR:n kanssa katsomaan Boys of Scandinaviaa. Mietin viime viikonlopunkin kokemuksista johtuen, kuinka paljon kaljaa uskallan kiskoa, koska AV oli autolla liikkeellä ja siten vesilinjalla. Onneksi hänen poikaystävänsä joi myös, joten en tunetenut otseäni hirveäksi deekuksi, kun ennen happy hourin loppua kävin hakemassa lasin molempiin käsiin. Oli hyvä, että olimme paikalla n.50 min ennen keikan alkua, sillä musiikkilehdistön hype oli saanut paikalle paljon väkeä. Keikka alkoi luonnollisesti muodikkaat 15 minuuttia myöhässä. Olen ostanut heidän levynsä aiemmin, ja ihan tykännyt siitä, mutta jotenkin pidin heistä vielä enemmän livenä. Asut ja hiustyyli olivat kunnossa ja yleisössä oli luonnollisesti punamustaraitapaidat hyvin edustettuna. En ollut edes tajunnut, ettei bändillä ole rumpalia, ja olimmekin juuri seisomassa läppärin takansa,josta elektroniset biitit tulivat. AV kritisoikin, että ko. läppäri oli turhan isossa osassa, mutta ei asia minua juuri haitannut. Yleisöstä bongasimme ne vakio kolme lukionaamatuttua (AV oli samassa lukiossa). Keikan jälkeen minun oli käytävä hakemassa pizza, sillä kotona ei ollut nopeasti tulevaa ruokaa. Oikeasti, minusta on hyvää vauhtia tulossa nörtti, kun sitten takaisin tultuani (n.1.30) avasin tietokoneen ja mussutin (kylmentynyttä) pizzaa ja siivosin tyhjiä kokispulloja tiestsikan äärestä ja aloin surffaamaan ja kirjoittamaan eilistä merkintää.

Yksi asia, josta olen aikonut kirjoittaa, on myös se, että muutama kuukausi sitten jätin lihan aika paljolti pois ruokavaliostani. Olin kypsytellyt ajatusta jo kuukausia, ja päätökseni lähti eettisistä näkökohdista. En nyt voi väittää paljoakaan välittäväni maapallon kantokyvystä ja länsimaisen karjatalouden rasittavuudesta ja epätaloudellisuudesta, maapallo on aika kusessa ja maailmanpolitiikan realiteetit estävät mitään oikeasti toimivaa ratkaisua asiaan. Kyse on minulle yksinkertaisesti siitä, että olen alkanut kokea sen vääräksi, että eläviä olentoja tapetaan ravinnoksi, kun vaihtoehtojakin olisi. Asian laukaisi varmaan rakkaan kissani kuolema viime keväällä, jollain oudolla tavalla. Mietin paljon sitä, miten eletään vain kerran ja minua alkoi kammoksuttaa ajatus siitä, että kun ihminen/eläin kuolee, hän vain yksinkertaisesti lakkaa olemasta (taivaan käsitteeseen minun on miltei mahdotonta uskoa). En halua, että keneltäkään riistetään se yksi elämä, joka heillä on. Samasta syystä olen ehdottomasti kuolemanrangaistusta vastaan. Maidon juontia- ja pitkin hampain myös kananmunan syöntiä -minulla ei ei siksi ole mitään vastaan, sillä siinä ei kärsi kukaan.  Kuitenkin en voi sanoa olevani omalla mittapuullani täysin moraalinen, sillä syön aina välillä lihaa, aluksi n. kerran kahdessa/kolmessa viikossa, nyt viime kerrasta on kulunut kuukausi. Syön lihaa välillä, sillä yksinkertaisesti pidän sen mausta(ei porsas tai merenelävät), ja siksi, että uskon siinä olevan joitain elimistön tarvitsemia proteiineja, joita on vaikea muualta saada. Samalla myös minua askarruttaa se, että kun on kuullut tarinoita naisista, jotka tulevat raskaaksi, ja lääkäri huomaa, että keho tarvitsisi lihaa, mutta vuosien kasvissyönti on tehnyt sen mahdottomaksi.

Se negatiivinen puoli ruokavaliossani on, että tuntuu usein, että joutuu selittelemään itseään. Esimerkiksi juuri viime viikonloppuna ostimme T:n ja AV:n kanssa ruokaa, ja oli vaikea löytää kaikille sopivaa vaihtoehtoa. Lopulta sanoin ostavani oman ruokani, ja jotenkin tunnelma oli vaivautunut. Välillä tuntuu, että vaikuttaa siltä, että yritän korostaa kasvissyöntiäni, vaikkei asia edes ole niin, mutta jos joku esim. ehdottaa pizzan ostamista puoliksi, täytyy sanoa että "mitä ajattelit siihen" ja sitten vastauksen kuultuani "niin, mut mä en syö lihaa.." Välillä tuntuu, että ihmiset menevät puolustuskannalle, ihan kuin tuomitsisin heidän lihansyöntinsä, mitä en tee. En nyt tiedä, onko tämä vain joku vaihe, elämäänihän on n.50-60 vuotta(toivottavasti) jäljellä, ja voihan olla, että katselen muutaman vuosikymmenen päästä moista "hulluttelua" naureskellen taaksepäin. Mutta juuri nyt se hetki tuntuu hemmetin etäiseltä.