Disco Ensemble: We might fall apart
Viikko meni jotenkin
huristen ohi, kun ei ollut paljon tunteja yliopistolla ja niistä
vähäistäkin onnistuin joko myöhästymään tai lintsaamaan hyvän
siivun. En tiedä mikä minua vaivaa, en vaan saa itseäni niskasta kiinni
ja normaaliin opiskelurytmiin. Joulukuussakin nauroin tulleeni vihdoin
kunnon opiskelijaksi, kun ensimmäistä kertaa missasin tentin, kun en
vain jaksanut lukea ja aihe oli älyttömän tylsä.
Olin
keskiviikkona gynekologilla, mikä oli hyvin vaivaannuttavaa. Minusta ei
kyllä koskaan tule sellaista henkilöä, joka pystyy rentona vitsailemaan
gynekologinsa kanssa. Kaiken lisäksi lääkäri löysi jonkun poikkeaman,
joka voi olla jotain tai sitten ei, joten joudun menemään sinne vielä
uudestaan muutaman kuukauden päästä. Keskiviikkona myös J tuli käymään
luonani, ja pelasimme pokeria. Oli tietysti hiukan epäreilua, ettei hän
ollut pelannut Hold 'Emiä aiemmin, mutta kyllä hän sai pian juonesta
kiinni ja peli oli tasaista. Tänään näemme taas, menemme varmaan
katsomaan Matti Nykänen-elokuvan! Kyllä, olen päättänyt, että se
elokuva on nähtävä.
Perjantaina menimme AV:n ja hänen
poikaystävänsä TR:n kanssa katsomaan Boys of Scandinaviaa. Mietin viime
viikonlopunkin kokemuksista johtuen, kuinka paljon kaljaa uskallan
kiskoa, koska AV oli autolla liikkeellä ja siten vesilinjalla. Onneksi
hänen poikaystävänsä joi myös, joten en tunetenut otseäni hirveäksi
deekuksi, kun ennen happy hourin loppua kävin hakemassa lasin molempiin
käsiin. Oli hyvä, että olimme paikalla n.50 min ennen keikan alkua,
sillä musiikkilehdistön hype oli saanut paikalle paljon väkeä. Keikka
alkoi luonnollisesti muodikkaat 15 minuuttia myöhässä. Olen ostanut
heidän levynsä aiemmin, ja ihan tykännyt siitä, mutta jotenkin pidin
heistä vielä enemmän livenä. Asut ja hiustyyli olivat kunnossa ja
yleisössä oli luonnollisesti punamustaraitapaidat hyvin edustettuna. En
ollut edes tajunnut, ettei bändillä ole rumpalia, ja olimmekin juuri
seisomassa läppärin takansa,josta elektroniset biitit tulivat. AV
kritisoikin, että ko. läppäri oli turhan isossa osassa, mutta ei asia
minua juuri haitannut. Yleisöstä bongasimme ne vakio kolme
lukionaamatuttua (AV oli samassa lukiossa). Keikan jälkeen minun oli
käytävä hakemassa pizza, sillä kotona ei ollut nopeasti tulevaa ruokaa.
Oikeasti, minusta on hyvää vauhtia tulossa nörtti, kun sitten takaisin
tultuani (n.1.30) avasin tietokoneen ja mussutin (kylmentynyttä) pizzaa
ja siivosin tyhjiä kokispulloja tiestsikan äärestä ja aloin surffaamaan
ja kirjoittamaan eilistä merkintää.
Yksi asia, josta olen
aikonut kirjoittaa, on myös se, että muutama kuukausi sitten jätin
lihan aika paljolti pois ruokavaliostani. Olin kypsytellyt ajatusta jo
kuukausia, ja päätökseni lähti eettisistä näkökohdista. En nyt voi
väittää paljoakaan välittäväni maapallon kantokyvystä ja länsimaisen
karjatalouden rasittavuudesta ja epätaloudellisuudesta, maapallo on
aika kusessa ja maailmanpolitiikan realiteetit estävät mitään oikeasti
toimivaa ratkaisua asiaan. Kyse on minulle yksinkertaisesti siitä, että
olen alkanut kokea sen vääräksi, että eläviä olentoja tapetaan
ravinnoksi, kun vaihtoehtojakin olisi. Asian laukaisi varmaan rakkaan
kissani kuolema viime keväällä, jollain oudolla tavalla. Mietin paljon
sitä, miten eletään vain kerran ja minua alkoi kammoksuttaa ajatus
siitä, että kun ihminen/eläin kuolee, hän vain yksinkertaisesti lakkaa
olemasta (taivaan käsitteeseen minun on miltei mahdotonta uskoa). En
halua, että keneltäkään riistetään se yksi elämä, joka heillä on.
Samasta syystä olen ehdottomasti kuolemanrangaistusta vastaan. Maidon
juontia- ja pitkin hampain myös kananmunan syöntiä -minulla ei ei siksi
ole mitään vastaan, sillä siinä ei kärsi kukaan. Kuitenkin en voi
sanoa olevani omalla mittapuullani täysin moraalinen, sillä syön aina
välillä lihaa, aluksi n. kerran kahdessa/kolmessa viikossa, nyt viime
kerrasta on kulunut kuukausi. Syön lihaa välillä, sillä
yksinkertaisesti pidän sen mausta(ei porsas tai merenelävät), ja siksi,
että uskon siinä olevan joitain elimistön tarvitsemia proteiineja,
joita on vaikea muualta saada. Samalla myös minua askarruttaa se, että
kun on kuullut tarinoita naisista, jotka tulevat raskaaksi, ja lääkäri
huomaa, että keho tarvitsisi lihaa, mutta vuosien kasvissyönti on
tehnyt sen mahdottomaksi.
Se negatiivinen puoli
ruokavaliossani on, että tuntuu usein, että joutuu selittelemään
itseään. Esimerkiksi juuri viime viikonloppuna ostimme T:n ja AV:n
kanssa ruokaa, ja oli vaikea löytää kaikille sopivaa vaihtoehtoa.
Lopulta sanoin ostavani oman ruokani, ja jotenkin tunnelma oli
vaivautunut. Välillä tuntuu, että vaikuttaa siltä, että yritän korostaa
kasvissyöntiäni, vaikkei asia edes ole niin, mutta jos joku esim.
ehdottaa pizzan ostamista puoliksi, täytyy sanoa että "mitä ajattelit
siihen" ja sitten vastauksen kuultuani "niin, mut mä en syö lihaa.."
Välillä tuntuu, että ihmiset menevät puolustuskannalle, ihan kuin
tuomitsisin heidän lihansyöntinsä, mitä en tee. En nyt tiedä, onko tämä
vain joku vaihe, elämäänihän on n.50-60 vuotta(toivottavasti) jäljellä,
ja voihan olla, että katselen muutaman vuosikymmenen päästä moista
"hulluttelua" naureskellen taaksepäin. Mutta juuri nyt se hetki tuntuu
hemmetin etäiseltä.
lauantai, 21. tammikuu 2006
Kommentit