Fall Out Boy: Get Busy Living Or Get Busy Dying
Jaahas, tällä kertaa en ole kirjoittanut mitään koska juuri mitään ei ole tapahtunut.
Olin pari viikonloppua sitten risteilyllä. Oli mukavaa, onnistuin
hankkiutumaan aikamoisiin känneihin. Sellaista tapahtuu kun juo
tuollaisia määriä votkaa. Ensimmäistä kertaa tyyliin koskaan meni
muisti, en muista paljoakaan laivan baarista ja varsinkin kotimatka
hyttiin on hämärän peitossa. Baarissa osoitin kunnioitusta
vieraita kulttuureja kohtaan. Jotenkin olin päätynyt tanssimaan
englantia puhuvan miehen kanssa (ei mitään hajua miten). Hän sitten
alkoi tehdä ehdotuksia "lähemmästä tuttavuudesta". Kysyin mistä hän on
kotoisin ja hän kertoi olevansa Pakistanista. Kysyin sitten hyvin
poliittisesti korrektisesti että "eikö se olisi vastoin sun uskontoa"..
Hmm. Kaverini tulivat lopulta kiskomaan minut pois ja olin kyllä siitä
ihan kiitollinen. Muuten ilta on aika hämärän peitossa, mutta
viehettävästi muistan tietysti oksentaneeni laivan vessanpönttöön,
mutta ei mitään aavistusta miten olen päätynyt sänkyyni(tai no, kaverin
sänkyyn:oli varannnut alapedin mutta meitsi oli päättänyt ilmeisesti
asian unohtaa). Aamulla kuulin, että kaikki tavarani ja rahani olivat
hujan hajan pitkin hyttiä. Nousin lopulta n.19.30 ylös seuraavana
"päivänä" kun oli hieman heikko olo. Sellaista peruslaivasäätämistä.
T tuli tänne pääsiäisen aikoihin ja päätimme mennä baariin.
Suunnitelmamme "kännien vedosta" kyllä kuihtui kun hän tuli autolla,
tai niin että joutui lähtemään seuraavana aamuna kohtuu aikaisin.
Meillä oli hauskaa, vaikka DJ olikin tyhmä kun soitti kyllä sellaista
indievivahteista musaa mutta oli liian kuul kun soitti koko ajan
sellaista, mitä emme tunteneet. Tottakai menimme pyytämään piisejä,
mutta eivät kelvanneet (Franz Ferdinand: "soi puoli tuntia sitten"
Killers: "kulunut".) Lopulta menin listan kanssa ja sain jopa kehuja
Air:Sexy boy valinnastani(toivon sitä aina mutta ihan sikaharvoin soi,
vaikka olisin ottanut levynkin mukaan), mutta levy oli kuulemma kotona.
Lupasi soittaa jotain, mutta kun vähän ajan päästä kuulin Bloc Partya
mutta väärän piisin tiesin taas homman menneen mönkään. Myöhemmin
City-lehdestä luin että Mr DJ oli The Crash:ssäkin vaikuttanut Jussi
Lehtinen. Baarissa luokseni tuli eräs humaltunut herrahenkilö, joka
ilmoitti, että hän "aikoo hurmata sinut". Ilmoitus jäi valitettavasti
todellakin aikomuksen asteelle, mutta se ei miehen vauhtia hidastanut.
Uusi lyyli löytyi melkein heti. Huoh. En sitten ollutkaan hänen
sieluntoverinsa.
Viime viikonloppuna olin keilaamassa.
Tykkään keilaamisesta, mutta keilaaminen ei pidä minusta. Se pallo
menee aina 3/4 matkaa suoraan kohti keiloja ja sitten viime hetkellä
kaartaa ränniin. Mutta keilaus on hauskaa ja kalja oli halpaa.
Keilausaikamme loppui jo 19 ja menimme entisen luokkakaverini luokse
tappamaan aikaa (olin siis liikkeellä entisen opiskelupaikkani tyyppien
kanssa, käytännössä samojen joiden kanssa kävin risteilyllä: heihin
tulee pidettyä yhteyttä, paljolti siksi että AK on juuri tuolta tuttu.)
AK on todella hyvä ystäväni, mutta välillä tulee seurattua vierestä
hänen "sähläystään": hänellä on ollut pitkään ongelmia poikaystävänsä
kanssa ja sitten hänellä on tunteita paria tyyppiä kohtaan, joista
toinen nykyinen luokkatoveri. Katsoimme sitten vierestä toisen kaverini
kanssa heidän kiehnäystään. Periaatteeni on olla tuomitsematta ihmisiä,
lähinnä siksi että olen itse hyvin kaukaa täydellisestä, mutta onhan
tuo hieman kiusallista. Lähinnä hänen oman itsensäkin takiaan, luulisi
tuosta tulevan huono omatunto. AK suoritti jossain vaiheessa
katoamistempun, mutta kai se hänen oma asiansa on, mihin hän lähti.
Menimme sitten baariin, surkeaan sedulaan, jossa ei kauan aikaa tullut
viihdyttyä. Madden Hung up sentään soi toiveestani (on aina erävoitto
että edes yksi toivekappale soi).
Mitäs muuta? Tänään
pläjähti kevään ensimmäiset opintoviikot tilille, tiedekunnan englannin
kokeen tulokset tulivat. Sain käytännössä ilman mitään lukemista 4.n,
eli kyllähän se 5 olisi ihan saatavilla olisi ollut, mutta ei ole tuo
opiskelu muutenkaan paljon maistunut. Tänään oli myös ruotsin
loppukuulustelu, jonka en odottanutkaan menevän läpi. Harmillista kyllä
luulin uusinnan olevan vasta syksyllä, joten en lukenut ollenkaan,
mutta nyt se onkin kuukauden päästä. Olisi voinut jotain pohjatyötä
tehdä (lukea vaikka 10 sivua niistä 50:stä A4:sta). Sitä ennen on 2-3
muuta tenttiä, eli hommaa on edessä. Kesäkuussa on yksi tentti,
elokuussa 2. Olen arvioinut että kai siinä on tarpeeksi ettei Kela ala
lähettää uhkauskirjeitä (saamme 3-4 ov:tä/6-8op:tä per tentti).
Verohallitukselta tuli sen sijaan tänään mukava kirje: veronpalautuksia
257e. Lämmitti tietää jotain rahasta koska olen ns. broke as fuck,
teoreettisesti. Nostin hieman opintolainaa kesävuokriin mutta nyt ne
ovat ainoat rahat mitä minulla on mutta käyttämällä niitä käytän
kesävuokrarahojani. No, kai voi pyytää hieman ennakkoa kesätyöpaikasta
heinäkuussa (5. vuosi mansikanmyyntiä. Jei.) Olen ollut säästölinjalla:
ma-pe käytin vain n.7e, mikä on hyvin(Blue Dragonin Won Ton nuudelit
ovat Jumalan lahja ihmiskunnalle), mutta keilatessa meni n.40e.
Aikamoinen kontrasti. Ja vappu on tulossa. Rahan menoa ei voi estää.
Mutta ainakin voin käyttää haalareitani, kolmannen kerran tämön
yo-vuoden aikana. Olen ollut ahkera. Ei ole juuri vappusuunnitelmia,
mutta aina jotain jostain on ilmaantunut. Luotan että tänäkin vuonna.
Näin tänään ystäväni SS:n, spontaanisti tuli mieleen soittaa ja menimme
syömään. Kerrankin tofu maistui joltain. Emme näe kovin usein, mutta
aina on mukavaa kun näemme. Hänen lapsuudenystävänsä kuoli joulun alla
täysin yllättäen, ilman mitään syytä. Hänet oli löydetty työpaikkansa
pukuhuoneen lattialta, ruumiinavauksessa ei mitään syytä, kyseessä oli
"myöhästynyt kätkytkuolema". SS oli asiasta selvästi vieläkin todella
järkyttynyt, ja ymmärtäähän sen, hyvä ystävä kuolee ja sitten sille ei
ole edes mitään syytä. Voi vain ajatella mitä tämän edesmenneen perhe
on käynyt läpi. Ilmoitus asiasta tuli SS:lle sähköpostina, perhe ei
vain pystynyt soittamaan asiasta. Voin kuvitella että minkäläinen
järkytys on avata (ja kirjoittaa) tuollainen sähköposti. Minäkin kyllä
tiesin edesmenneen, samoissa SS:n järjestämissä kutsuissa olemme olleet
ja samalta paikkakunnalta kotoisin muutenkin, kyllähän siinä taas alkaa
miettimään elämän haurautta.
Päivän piisistä: ajattelin että
sopii tuolleen nimensä puolesta kun olen ollut sellainen hengetön lahna
koko kevään. En saa mitään aikaiseksi ja asia ei edes kauheasti
stressaa minua. Olen vain ollut. Mutta on sekin parempi kuin jokin
elämänangsti. Netissä olen vain hengannut, kai sen turruttava vaikutus
on jonkinlainen sähköinen versio jostain pillereistäX)
Mutta siis
itse Fall Out Boy on kyllä aika buu. Jenkeissä ihan järjettömän
suosittu, mutta kun kuuntelen levyä(kirjastosta lainattu) kuulen
laiskanpulskeaa pop-rockia. Mutta on miehillä hyvät hiukset. Ja
Popbitchin mukaan Pete Wenzillä on tapana lähettää kuvia
"miehuudestaan" ystävilleen. Rock n Roll!
Mutta tuo piisi on ainoa josta pidän albumilla, mutta tuo on itse asiassa aika hyvä. Me likee.
maanantai, 24. huhtikuu 2006
Kommentit