Creamstar: Honey
Niin. Olen nyt siis 22. Vanha muija. Toinen jalka haudassa. AIKUINEN.
En tiedä että ikäahdistuksen vai munkä takia, mutta ohitin koko
synttärit olankohautuksella. Aamulla oli oikeasti kyllä kiva herätä
onnittelutekstiviesteihin, mutta päivän mittaan koko asia unohtui.
Illalla sitten juhlistin syntymäpäivääni hinkkaamalla töissä
überpölyisiä sälekaihtimia puoli kymmeneen. Vieraita ei tullut
mieleen kutsua. Hmpph. En edes saanut lahjoja! Veli lupaili
jotain joten toiveita on, ja vanhemmat sanoivat että varmaan joskus
ostavat jotain. Itse asiassa mietin että josko voisivat ostaa mulle
puoliksi sellaisen kalliin englanti-suomi opiskelualani
erityissanakirjan. Olen tullut kaiketi vanhaksi. No, ottaen huomioon
että viime aikoina olen laittanut n.200e CD-levyihin niin ihan hyvä
toivoa jotain muuta. Mutta kaverini yllätti ja osti söpön mukin! Oli
eri kivaa saada lahja. En ole materiasti jne.
Tuo sanakirja liittyy siihen, että haluan palavasti Britteihin
vaihtoon. Olen aina vaan miettinyt, että 'menen sinne sitten ensi
syksynä', mutta nyt aloin tuumia että hmm, sinne voi haluta joku muukin
(juuri tulleessa kevään uusintahakumailissa ei ollut yhtään paikkaa
Britteihin jäänyt avoimeksi). Toisin sanoen paikoista on KILPAILUA. Ja
minullahan tietysti on sikana opintoviikkoja huippuarvosanoin...not.
MUTTA HALUAN SINNE, prrkele. Things have a way of working out, as I've
observed, so fingers crossed.
Olin joogassa ensimmäistä kertaa. Oli kyllä käsittämätöntä sähläystä
ohjaajalta. Ensinnäkin missään ei ollut opasteentyyppistä lappua salin
tarkasta sijainnista, mikä oli ikävää sillä ovi oikeaksi epäiltyyn
paikkaan oli lukossa. Porukka odottaa kärsimättömästi kun ohjaajaa ei
näy ja 10 minuuttia yli sovitun ajan. Pian paikalle jostain ilmestyy
sellainen keski-ikäinen nainen joka säkeltää kauheasti ja pyörii ympäri
ja mutisee jotain vahtimestarin hausta. Luulimme että kyseessä suitset
käsiinsä ottava kurssilainen, mutta 10 minuutin sähläyksen jälkeen ovi
saatiin auki ja jotenkin selvisi, että nainen onkin ohjaaja. Oikeasti,
kai tuollaisessa tilanteessa pitää ainakin selkeästi esitellä itsensä
ja kertoa mikä on ongelma, varsinkin kun porukka oli hyvin
kärsimätöntä. Ilmeisesti ohjaaja häkeltyi alun ongelmista, sillä oli
ihan punainen ja mutisi suupieliinsä, niin että koko sali ei kuullut
mitä puhui. Sitten selvisi, että seuraavat 3 viikkoa ei ole tunteja
(heti ensimmäisen tunnin jälkeen), paljon ihmettelyä seuraavan kerran
alkamisajasta (sekin oli epäselvä syystä X) ja ilmottautumisjonosta
tuli floppi kun kaikki vain etuilivat, ja kun vihdoin pääsimme itse
harjoitukseen sekoili sanoissaan ja joutui aloittamaan alusta, puhui
hiljaa jne... ja sitten kun avasin silmät kun en ollut varma
liikkeestä, näin että keskellä salia vaihtoi housuja jalkaa alkkarit
vaan vilkkuen X) Oikeasti alkoi naurattamaan, siis kun siellä oli
miehiäkin...No, ei ainakaan ensi kerta voi mennä huonommin, jos nyt
sattuu muistamaan mennä sinne kolmen viikon päästä kun alkusyksyn
harrastusinnostus väistämättä rännän tullessa aina laimenee.
Risteilyjupakasta päästiin lopulta kohtuu helposti eroon. Pomo soitteli
taas ja sanoin siihen jotain et "mä sain semmosen kuvan, et SS (1 tai
2..en muista, mutta siis työkaverini) vain vähän vitsaili" ja sitten
johdatin keskustelun äkkiä pois aiheesta. Puhelun lopuksi pomo oli
selleen "niin, että SS olisi vaan vitsaillut?" ja mä olin et "joo..."
Ei vaikuttanut kovin sydämistyneeltä, mutta mistä sitä tietää mitä
ajattelee. Mutta asia pois alta. Palkkakuittia tai työtodistusta ei
vain ole kuulunut...
Olin tänään kirjastossa, tai siis kahdessa. Taisin joskus mainita
kuinka piisiin kerran tykästyessäni pidän siitä aina (pidän jopa
edelleen suosikkipiiseistäni Limp Bizkitin toisella albumilla! En ole
tainut pariin vuoteen niitä kertaakaan kuunnella, mutta periaatteessa
pidän parista piisistä ainakin sen verran etten roudaa levyjä divariin.
Kyllä, monikko. Omistan kolme Limp Bizkit levyä. Kun Fred oli niin
ihana ja kaikkea...ennen kun livenä näin että mies on pätkä läski
(ja ilmeisen luonnevammainen, mutta). Saan nykyään käyttää 'läski'
sanaa, koska olen itsekin selkeästi 'ylipainoinen' kategoriassa. Siis
kun vain mustat saavat käyttää 'n-sanaa', niin samalla lailla..ENIVEI.
) Kuitenkin, taisin astua kaapista aiemmin myös siinä suhteessa,
että pidän entisen Baywatch/Melrose Place-näyttelijä David Charvetin
Leap of Faith-kappaleesta. En kuitenkaan 7-8euron vertaa, minkä jonkin
vanhan hittikokoelman lunastaminen marketin alelaarista edellyttäisi,
joten turvauduin Suomen kansan sivistyksen lähteeseen,
kirjastolaitokseen, ripatakseni tuon yhden piisin KAMALAAHYIVARKAUS.
Miehen levyä ei kirjastosta löytynyt, mutta Hits For Kids 4 toki, jossa
levy oli. No, ko. levy oli ilmeisesti nimensä takia lastenkirjastossa
ja sinne siis matka. Jouduin pyytämään kirjastotädiltä apua kun en
löytänyt levyhyllyä. Toivoin että vaikutin joltain vapaa-ajanohjaajalta
joka noutaa musiikkia hoitolapsosilleen, enkä 22 vuotiaalta
säälittävältä aikuiselta ihmiseltä, joka kuuntelee Hits For Kids
4-levyä. Mutta siis, levy kädessä, hymy huulilla, piisi kai pian
laitteessa? Ei. KOTELON SISÄLLÄ OLI VÄÄRÄ LEVY. Jupinaa ja muutaman
päivän päästä(tänään) uusi reissu lastenkirjastoon. Ajattelin katsoa
josko pystyn itse jäljittämään levyn kun (kun kotelossa oli Hits For
Kids 1) mutta löysin 1 osan, mutta sisällä oikea levy. Ei auttanut
muuta kuin mennä tiskille selittämään tilanne. Kirjastovirkailija, n.30
v nainen, katsoi tilanteen koneelta ja sanoi että 1-osia itse asiassa
kaksi kirjastossa paikalla ja menimme sitten yhdessä, peräkanaa
katsastamaan tilanteen. Ja bingo, levy löytyi toisen 1-osan kotelosta.
Mutta ei siinä mitään, kaikki hyvin, mutta hävetti taas olla se levy
kädessä siellä lastenkirjastossa. Virkailija oli todella ystävällinen,
mutta puhui minulle kuin olisin lapsi tai jälkeenjäänyt, sellaisesti
pehmeästi ja vähän lässykorostusta mukana. Mietin että ehkä puhuu
noin kun on tottunut puhumaan lapsille työssään, mutta silti teki mieli
huutaa kun hän laittoi lainaa koneelle että KATSO NYT ON MULLA
ESIM. SUICIDEN, HÜSKER DÜN, DISTILLERSIN JA PIXIESINKIN LEVYT
LAINASSA!!! No, hillitsin itseni ja luikin
musiikkikirjastoon, kun varaamani Panic! at the Disco:n levystä oli
tullut noutamisilmoitus. Hits For Kids 4-levy poltti laukkuni ja
paitani läpi ihoani kun menin tiskille ja esitin asiani. Olin ihan
varma että mies(sellainen nuori pitkätukkainen mies joita
musiikkikirjastossa on töissä) tietokonetta katsellessaan katseli
Hits For Kids 4 -lainaani ja myhäili. En nähnyt
mitään sellaista, mutta ei se vielä kerro mitään! No, lopulta tulin
lopputulokseen että voi olla, että voi olla, että Panic! at the
Disco-varaukseni on vielä nolompi, sillä bändi on jenkkien pääasiassa
teiniyleisöä vetävien trendibändien etunenässä, frisyyri ja garderoobi
kunnossa jne. Vähön samaa kastia kuin Fall Out Boy,siis. Netissä
ja tietyissä musiikkilehdissä bändi vaan tulee niin jatkuvasti vastaan
että pakko oli tsekata Nyt kuuntelen ja aika yhdestä korvasta sisään,
toisesta ulos meininkiä, mutta saattaa olla että mieli muuttuu (kuten
MCR:n kohdalla), tai sitten ei (kuten FOB, tai Taking Back Sunday, joka
levyä kuunnellessa jouduin usean otteeseen tarkistamaan, onko laite
jumittunut soittamaan yhtä piisiä). Mutta tarinaamme palatakseni
loppuhuipennuksena on, että Hit For Kids 4-levy on sen verran
naarmuuntunut, ettei CD-soittimeni suostu soittamaan sitä, mutta
kannettava CD-soittimeni kylläkin. Loppuhuipennuksien loppuhuipennus:
levy on kopiosuojattu, ja CD-poltto-ohjelmani ei osaa ohittaa sitä,
vaikka mp3-soittimeni kylläkin (eli jos haluan piisin pysyvästi sen
pitää olla aina ja ikuisesti yksi n. 130:sta piisitä jotka mahtuvat
laitteen muistiin..joku voisi kuivasti sanoa, että jos haluan piisin
pysyvästi voisin tietenkin OSTAA sen). Loppuhuipennuksen
loppuhuipennuksen loppuhuipennus: ei se piisikään nyt niin hyvä ollut
kuin muistin.
Jo loppui runosuoni, hyvää yötä.
perjantai, 15. syyskuu 2006
Kommentit