Creamstar: Honey

Niin. Olen nyt siis 22. Vanha muija. Toinen jalka haudassa. AIKUINEN. En tiedä että ikäahdistuksen vai munkä takia, mutta ohitin koko synttärit olankohautuksella. Aamulla oli oikeasti kyllä kiva herätä onnittelutekstiviesteihin, mutta päivän mittaan koko asia unohtui. Illalla sitten juhlistin syntymäpäivääni hinkkaamalla töissä überpölyisiä sälekaihtimia puoli kymmeneen. Vieraita ei  tullut mieleen kutsua. Hmpph.  En edes saanut lahjoja! Veli lupaili jotain joten toiveita on, ja vanhemmat sanoivat että varmaan joskus ostavat jotain. Itse asiassa mietin että josko voisivat ostaa mulle puoliksi sellaisen kalliin englanti-suomi opiskelualani erityissanakirjan. Olen tullut kaiketi vanhaksi. No, ottaen huomioon että viime aikoina olen laittanut n.200e CD-levyihin niin ihan hyvä toivoa jotain muuta. Mutta kaverini yllätti ja osti söpön mukin! Oli eri kivaa saada lahja. En ole materiasti jne.

Tuo sanakirja liittyy siihen, että haluan palavasti Britteihin vaihtoon. Olen aina vaan miettinyt, että 'menen sinne sitten ensi syksynä', mutta nyt aloin tuumia että hmm, sinne voi haluta joku muukin (juuri tulleessa kevään uusintahakumailissa ei ollut yhtään paikkaa Britteihin jäänyt avoimeksi). Toisin sanoen paikoista on KILPAILUA. Ja minullahan tietysti on sikana opintoviikkoja huippuarvosanoin...not. MUTTA HALUAN SINNE, prrkele. Things have a way of working out, as I've observed, so fingers crossed.

Olin joogassa ensimmäistä kertaa. Oli kyllä käsittämätöntä sähläystä ohjaajalta. Ensinnäkin missään ei ollut opasteentyyppistä lappua salin tarkasta sijainnista, mikä oli ikävää sillä ovi oikeaksi epäiltyyn paikkaan oli lukossa. Porukka odottaa kärsimättömästi kun ohjaajaa ei näy ja 10 minuuttia yli sovitun ajan. Pian paikalle jostain ilmestyy sellainen keski-ikäinen nainen joka säkeltää kauheasti ja pyörii ympäri ja mutisee jotain vahtimestarin hausta. Luulimme että kyseessä suitset käsiinsä ottava kurssilainen, mutta 10 minuutin sähläyksen jälkeen ovi saatiin auki ja jotenkin selvisi, että nainen onkin ohjaaja. Oikeasti, kai tuollaisessa tilanteessa pitää ainakin selkeästi esitellä itsensä ja kertoa mikä on ongelma, varsinkin kun porukka oli hyvin kärsimätöntä. Ilmeisesti ohjaaja häkeltyi alun ongelmista, sillä oli ihan punainen ja mutisi suupieliinsä, niin että koko sali ei kuullut mitä puhui. Sitten selvisi, että seuraavat 3 viikkoa ei ole tunteja (heti ensimmäisen tunnin jälkeen), paljon ihmettelyä seuraavan kerran alkamisajasta (sekin oli epäselvä syystä X) ja ilmottautumisjonosta tuli floppi kun kaikki vain etuilivat, ja kun vihdoin pääsimme itse harjoitukseen sekoili sanoissaan ja joutui aloittamaan alusta, puhui hiljaa jne... ja sitten kun avasin silmät kun en ollut varma liikkeestä, näin että keskellä salia vaihtoi housuja jalkaa alkkarit vaan vilkkuen X) Oikeasti alkoi naurattamaan, siis kun siellä oli miehiäkin...No, ei ainakaan ensi kerta voi mennä huonommin, jos nyt sattuu muistamaan mennä sinne kolmen viikon päästä kun alkusyksyn harrastusinnostus väistämättä rännän tullessa aina laimenee.

Risteilyjupakasta päästiin lopulta kohtuu helposti eroon. Pomo soitteli taas ja sanoin siihen jotain et "mä sain semmosen kuvan, et SS (1 tai 2..en muista, mutta siis työkaverini) vain vähän vitsaili" ja sitten johdatin keskustelun äkkiä pois aiheesta. Puhelun lopuksi pomo oli selleen "niin, että SS olisi vaan vitsaillut?" ja mä olin et "joo..." Ei vaikuttanut kovin sydämistyneeltä, mutta mistä sitä tietää mitä ajattelee. Mutta asia pois alta. Palkkakuittia tai työtodistusta ei vain ole kuulunut...

Olin tänään kirjastossa, tai siis kahdessa. Taisin joskus mainita kuinka piisiin kerran tykästyessäni pidän siitä aina (pidän jopa edelleen suosikkipiiseistäni Limp Bizkitin toisella albumilla! En ole tainut pariin vuoteen niitä kertaakaan kuunnella, mutta periaatteessa pidän parista piisistä ainakin sen verran etten roudaa levyjä divariin. Kyllä, monikko. Omistan kolme Limp Bizkit levyä. Kun Fred oli niin ihana ja kaikkea...ennen kun livenä näin että mies on  pätkä läski (ja ilmeisen luonnevammainen, mutta). Saan nykyään käyttää 'läski' sanaa, koska olen itsekin selkeästi 'ylipainoinen' kategoriassa. Siis kun vain mustat saavat käyttää 'n-sanaa', niin samalla lailla..ENIVEI. ) Kuitenkin, taisin astua kaapista aiemmin  myös siinä suhteessa, että pidän entisen Baywatch/Melrose Place-näyttelijä David Charvetin Leap of Faith-kappaleesta. En kuitenkaan 7-8euron vertaa, minkä jonkin vanhan hittikokoelman lunastaminen marketin alelaarista edellyttäisi, joten turvauduin Suomen kansan sivistyksen lähteeseen, kirjastolaitokseen, ripatakseni tuon yhden piisin KAMALAAHYIVARKAUS.

Miehen levyä ei kirjastosta löytynyt, mutta Hits For Kids 4 toki, jossa levy oli. No, ko. levy oli ilmeisesti nimensä takia lastenkirjastossa ja sinne siis matka. Jouduin pyytämään kirjastotädiltä apua kun en löytänyt levyhyllyä. Toivoin että vaikutin joltain vapaa-ajanohjaajalta joka noutaa musiikkia hoitolapsosilleen, enkä 22 vuotiaalta säälittävältä aikuiselta ihmiseltä, joka kuuntelee Hits For Kids 4-levyä. Mutta siis, levy kädessä, hymy huulilla, piisi kai pian laitteessa? Ei. KOTELON SISÄLLÄ OLI VÄÄRÄ LEVY. Jupinaa ja muutaman päivän päästä(tänään) uusi reissu lastenkirjastoon. Ajattelin katsoa josko pystyn itse jäljittämään levyn kun (kun kotelossa oli Hits For Kids 1) mutta löysin 1 osan, mutta sisällä oikea levy. Ei auttanut muuta kuin mennä tiskille selittämään tilanne. Kirjastovirkailija, n.30 v nainen, katsoi tilanteen koneelta ja sanoi että 1-osia itse asiassa kaksi kirjastossa paikalla ja menimme sitten yhdessä, peräkanaa katsastamaan tilanteen. Ja bingo, levy löytyi toisen 1-osan kotelosta. Mutta ei siinä mitään, kaikki hyvin, mutta hävetti taas olla se levy kädessä siellä lastenkirjastossa. Virkailija oli todella ystävällinen, mutta puhui minulle kuin olisin lapsi tai jälkeenjäänyt, sellaisesti pehmeästi ja vähän lässykorostusta  mukana. Mietin että ehkä puhuu noin kun on tottunut puhumaan lapsille työssään, mutta silti teki mieli huutaa kun hän laittoi lainaa koneelle että  KATSO NYT ON MULLA ESIM. SUICIDEN, HÜSKER DÜN, DISTILLERSIN JA PIXIESINKIN LEVYT LAINASSA!!!  No,  hillitsin itseni ja luikin musiikkikirjastoon, kun varaamani Panic! at the Disco:n levystä oli tullut noutamisilmoitus. Hits For Kids 4-levy poltti laukkuni ja  paitani läpi ihoani kun menin tiskille ja esitin asiani. Olin ihan varma että mies(sellainen nuori pitkätukkainen mies joita musiikkikirjastossa on töissä)  tietokonetta katsellessaan katseli Hits For Kids 4 -lainaani ja myhäili. En nähnyt mitään sellaista, mutta ei se vielä kerro mitään! No, lopulta tulin lopputulokseen että voi olla, että voi olla, että Panic! at the Disco-varaukseni on vielä nolompi, sillä bändi on jenkkien pääasiassa teiniyleisöä vetävien trendibändien etunenässä, frisyyri ja garderoobi kunnossa jne. Vähön samaa kastia kuin Fall Out Boy,siis.  Netissä ja tietyissä musiikkilehdissä bändi vaan tulee niin jatkuvasti vastaan että pakko oli tsekata Nyt kuuntelen ja aika yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos meininkiä, mutta saattaa olla että mieli muuttuu (kuten MCR:n kohdalla), tai sitten ei (kuten FOB, tai Taking Back Sunday, joka levyä kuunnellessa jouduin usean otteeseen tarkistamaan, onko laite jumittunut soittamaan yhtä piisiä). Mutta tarinaamme palatakseni loppuhuipennuksena on, että Hit For Kids 4-levy on sen verran naarmuuntunut, ettei CD-soittimeni suostu soittamaan sitä, mutta kannettava CD-soittimeni kylläkin. Loppuhuipennuksien loppuhuipennus: levy on kopiosuojattu, ja CD-poltto-ohjelmani ei osaa ohittaa sitä, vaikka mp3-soittimeni kylläkin (eli jos haluan piisin pysyvästi sen pitää olla aina ja ikuisesti yksi n. 130:sta piisitä jotka mahtuvat laitteen muistiin..joku voisi kuivasti sanoa, että jos haluan piisin pysyvästi voisin tietenkin OSTAA sen). Loppuhuipennuksen loppuhuipennuksen loppuhuipennus: ei se piisikään nyt niin hyvä ollut kuin muistin.

Jo loppui runosuoni, hyvää yötä.